En sentään lähtenyt Tyynellemerelle vapaapäivää viettämään, vaan Oulustakin löytyy sellainen paikka kuin Havaiji. Ainakin jos kitesurffarityyppejä on uskominen, siksi he nimittäin ovat ristineet Toppilansaaren kärjessä sijaitsevan rantapaikan. Leijoja voi sopivan tuulisella säällä olla ilmassa useita kymmeniä, tänään niitä oli vain muutama. Ranta sijaitsee Oulun kuuluisimman (ja ruuhkaisimman!) rantahietikon Nallikarin holleilla, joten jos väentungos häiritsee ja hiekka bikinien välissä hiertää, Havaiji on the place to be, porukkaa on huomattavasti vähemmän ja rannalle voi mukavasti asettua pötköttämään niittykukkien sekaan. Oulussa on paljon kivoja rantoja, tämä on ehdottomasti yksi niistä.
Leijat ovat rannan ehdoton plussa, niiden katselu on jotenkin ihanan rauhoittavaa. Talvet vietän lumilaudan päällä ja vesilautailulajeista tutuiksi ovat puolestaan jo tulleet wakeboarding ja surffaus. Kitesurffaus taas on mulle toistaiseksi suht tuntematon laji, vaikka pienen pikakurssin aiheeseen sainkin pari kesää sitten haastatellessani yhtä kitesurffaajaa radioon. Tänään tein kuitenkin hauskan havainnon kitesurffareiden "märkäpukuetiketistä". Minua on jo aikaisemmin sivistetty, että wakeboardaajat pukevat ehdottomasti veteen mennessään surffishortsit märkäpuvun päälle, ilman niitä on total no-no. Kitesurffareilla ilmeisesti on tämä sama homma. Ja surffihommissahan shortseja ei mun käsittääkseni taas missään nimessä pueta märkäpuvun päälle. Hah, melkosia tyylisääntöjä, mutta löytyy vastaavia myös lumilautailun parista vaikka kuinka ja paljon! Tyylistä tarkkoja lajeja kaikki.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti