
Kesän ensimmäiset festarit on korkattu, viime perjantaina Hailuodossa nimittäin! Homman nimi oli Bättre Folk- festarit, hauska, pieni ja tunnelmallinen festari, joka leikkisällä nimellään on mukamas paremman väen rantaruotsalaisten kokoontuminen, mutta todellisuudessa jotakin ihan muuta. :) Oikeastaan lähes kaikki esiintyjät olivat mulle ennestään ihan tuntemattomia, mutta kun line-upista löytyi yks ehdottomista suosikkibändeistä, Pää Kii, niin pakkohan se oli täräyttää luodolle fiilistelemään. Itse bändin nokkamies Teemu Bergman sanoi muistaakseni jossakin haastattelussa, että festarit on yleensä sitä hauskemmat, mitä vähemmän rahanahneita paskoja järjestäjät ovat. No Bättre Folk toimi kyllä erinomaisesti, erityisesti sijainnin ja kokonsa vuoksi. Ei ihmistungosta, suora näkymä merelle ja muutenkin super rento ilmapiiri. Aidatun alueen ulkopuoleltakin näki suoraan lavalle, että ei ollut niin justiinsa senkään seikan kanssa. Ainoa mikä itseäni otti vähän kuuppaan, oli festarin juontajapersoonan hieman turhan pitkälle viety vitsi festarin ruotsalaisuudesta, kaikki väliaikapuheet oli sitten pakko sönköttää paskalla ruotsilla ja nämä niin sanotut "juonnot" olis kyllä voinut jättää aika paljon lyhemmiksi.
Miljöö oli kyllä niin ihana, ja illan päälle taivas tarjoili vielä ihan täydellisen auringonlaskun. Ihana yllätys oli myös perjantai-illan toisiksi viimeinen esiintyjä, Yona ja liikkuvat pilvet. Miksi mä en ole kuullut tästä enkelinäänisestä naisesta ennen? Kuuntelin vaan aivan onnessani kun tuo keijuprinsessa lauleskeli hyvän mielen lauluja lavalla. Aivan ihana ääni ja sanoitukset, suosittelen tutustumaan. Pieni kontrasti oli kyllä esiintyjien välillä, kun Yonan jälkeen oli Pää Kii:n vuoro, haha.
Pää Kiitä piti toki mennä eteen kuuntelemaan, lavan edessä keskellä oli aika perus riehumismeininki mutta ihan pikkusen sivummalla sai olla rauhassa kameran kanssa. Nykyään vissiin on aika harvinaista, että festareille saa tavallinen kuolevainen tuoda järkkärin, mutta Hailuodossa sekään ei ollut mikään ongelma.
Keikkojen ja jälkibileiden jälkeen siirryimme rannalle, laitoimme nuotion palamaan ja grillailtiin parit makkarat ja fiilisteltiin. Meidän neljän hengen nuotioseurueesta kasvoi yllättäen varmaan kahdenkymmenen tyypin porukka, ja mikäs sen hauskempaa! Oltiin Juhon kanssa valmistauduttu nukkumaan autossa, mutta päädyimmekin ystävien kutsumana niihin satamassa sijaitseviin ihaniin, pieniin punaisiin kalastajanmökkeihin yöksi, ai että! Ihan täydellinen perjantai-ilta ja -yö, voin kertoa että aamulla harmitti täydessä auringonpaisteessa pakata auto ja poistua Hailuodosta mantereen puolelle töihin. Ensi vuonna sitten ehdottomasti koko viikonloppu, niin hyvät fiilikset jäi tapahtumasta!
P.S. Huomasitteko, että ihan muina miehinä puskin juttua, ihan niin kuin edellisestä elonpilkahduksesta täällä blogissa ei olisi yli kolmea kuukautta...Hupsis. Koitan skarpata! Lukeeko tätä enää kukaan?







Ei kommentteja:
Lähetä kommentti