
Viime aikoina aurinko on näyttäytynyt Oulussa ilahduttavan monena päivänä, ja yhtenä päivänä intouduin napsimaan muutamat kuvat täällä kotona, kun valo tuli niin nätisti ikkunoista sisälle.
Mä oon vankka second hand- tavaroiden ja kirppareiden ystävä, ja se näkyy meidän makkarissakin. Ihan erityisen ylpeä mä olen tuosta Aallon valkoisesta yöpöydästä, jonka isäni on ostanut käytettynä, ja joka me yhdessä hiottiin ja maalattiin ihan uudenveroiseksi. Omenaboxin, vaatehengarit ja Marimekon verhot olen kaivellut meidän kesämökin aarrekätköistä ja maton ja lampaantaljan metsästänyt kirpputoreilta. Huvittavaa kyllä, myös suurin osa seinälle ripustetuista valokuvista on napattu kirpparilta löytyneellä filmikameralla. :)
Aikanaan nappasin myös tuon karttapallon vähin äänin mökiltä. Ajattelin, että pitäähän maantieteilijältä nyt karttapallo kämpiltä löytyä! Oikeasti se kuuluu isoveljelleni, mutta vähän luulen, että se on jäänyt mulle ikulainaan. Tauluja makkarista ei löydy, mutta Pikkumyy ja David Shrigleyn hulvaton postikortti ovat odotelleet kehyksiä jo melko tovin. Mutta kivastihan ne tuolla hyllyn päälläkin menee.
Jos jotakin, niin toivoisin meidän makkariin lisää neliöitä. Kuvista sitä nyt ei hahmota, mutta tila on tosi pieni, ja sängyn lisäksi on turha haaveillakaan muista vähänkään isommista huonekaluista. Työpöydän tänne haluaisin, mutta kun ei mahdu niin ei mahdu. Mutta ehkäpä se on hyväkin juttu, ei kai makuuhuoneessa nyt töitä kuulu tehdäkään?




Ei kommentteja:
Lähetä kommentti