
Uuden blogin uuden nimen mukaisesti ajattelin heti laittaa maisemakuvia tulemaan. :) Kuvissa Tuiran ja Ainolanpuiston mestoja täältä Oulusta.
Yksi päivä huomasin valittavani opiskelukaverilleni siitä, että opiskelu ja gradun teko imee kaiken inspiraation, eikä tutkimuskirjallisuuden lukemisessa ja referoimisessa ole sitten mitään luovaa. En edes muista milloin olisin pidellyt kynää kädessä piirtämistarkoituksessa tai kirjoittanut muuta kuin gradua tai muita koulujuttuja. Kameraparkakin on kyyhöttänyt nurkassa jo ihan liian kauan. Bloggailu oli pyörinyt mielessä jo tovin, mutta ajattelin, ettei tähän hommaan kannata alkaa niin kauan kuin se "iso G" on työn alla.
Kuitenkin, kyllä asioille aikaa löytyy kun sitä vaan tekee. Ja juuri nyt tuntuu siltä, että haluan ja tarvitsen tällaisen oman paikan, johon voi kuvata ja kirjoittaa just niistä asioista mistä mieli tekee. Siispä pidemmittä puheitta, tästähän tämä lähtee!
p.s. Jos naamari vaikuttaa tutulta, niin se voi johtua siitä, että a) ollaan tuttuja (haha!) tai b) olet lukenut mun aikaisempaa, Born a lion- blogia. :)





Minä aion seurata vempua! T. Hanski
VastaaPoistajee Hanna! <3
VastaaPoista